Kihonin, katan ja kumiten pyhä yhteys

Kirjoittanut Kim Mitrunen
21.05.2007

Modernissa karatessa kihon, kata ja kumite ovat hyvin usein toisistaan riippumattomia osia. Okinawalaisessa karatessa nämä osat kuuluvat erottamattomasti yhteen ja niiden yhteinen nimittäjä on kata. Kihon, kata ja kumite yhdessä shingitai-periaatteen kanssa muodostavat karaten tien itsepuolustustaitoon.

Kata on Ryûkyû-saarten karatessa lähde, josta ammennetaan työkalut itsepuolustukseen. Sanonta: ”Kata on karate ja karate on kata” puolustaa paikkaansa, sillä jos liikesarjat poistettaisiin, katoaisivat samalla karaten tekniikat. Tämän jälkeen voisimme miettiä onko olemassa taistelulajia ilman sille ominaisia tekniikoita? On varsin harmittavaa, että monelle jopa vuosikymmeniä karatea harrastaneelle ei ole valjennut ajatus, että liikesarjat ovat karaten tapa säilyttää sille kuuluvia tekniikoita ja periaatteita. Kun katsomme kataan, näemme, että karate on paljon muutakin kuin mawashigeriä ja ushiromawashigeriä. Itse asiassa karate ei ole juurikaan ole noita kahta edellä mainittua. On kuitenkin varoitettava, että pelkkä liikesarjojen toistaminen yksinään ei tee vielä lajiansa taitavaa karatekaa. Olen nähnyt muutamia kata- ja kata bunkai näytöksiä, joita ovat esittäneet Suomen mestaruustason kilpakaratekat. Valitettavasti pariteknillinen ote ei ollut kovinkaan kummoista, ottamatta vielä kantaa siihen onko näkemälläni ”kata bunkailla” mitään tekemistä itsepuolustuksen kanssa. Syy ei ole esittäjän, vaan tuomariston joka omasta karaten arvomaailmasta pisteitään antaa.

Kun okinawalaisessa karatessa puhutaan bunkaista, niin silloin termillä tarkoitetaan perustavanlaatuista merkitystä, jonka mestari opettaa kisällilleen. Kun kataa harjoitellaan yksin, käsillä ja jaloilla piirretään ilmaan liikkeitä joilla on tarkoitus, ei siis mitä tahansa abstraktia taidetta, jota voi tulkita ihan miten lystää. Kyseessä on jotakin sellaista, joka tukee myös liikkeen syöpymistä lihasmuistiin ja sen käyttämistä elävään maaliin eteen tulevassa puolustamisen tilanteessa. Bunkai on traditiossa kulkeva liikkeen selitys. Se on hyvin tärkeä, koska mikäli merkitys ei ole tiedossa ei tietysti voida luoda pariharjoitettakaan. Olen törmännyt joissain karaten tyyleissä pariharjoituksiin, jotka on nimetty sanalla goshin jutsu. Harjoituksena nämä ovat olleet ihan kelvollisia, mutta ongelmana on ollut se, että tekniikat eivät olleet otettu karatesta vaan jûjutsusta. Eikö karate ole itsepuolustusta ja eikö sillä ole työkaluja tätä varten?

Tässä kohdassa on syytä mainita, että varsinkin Suomessa karaten kataa on selittämässä käynyt lähes kaikki muut kuin lajin kotiseudun omat asukit. Varjoon ovat jääneet ne henkilöt, joille karate on isiensä perintöä. Tässä kulttuurissa, jossa karate on kehittynyt, on kata edelleen sen ydin. Näitä opettajia ovat siis okinawalaiset. Tiettävästi maassamme on käynyt Okinawalta karatea opettamassa ainoastaan kaksi henkilöä: Zenpô Shimabukuro (Shôrinryû Seibukan) ja Tetsuhiro Hokama (Gôjûryû Kenshinkan).

Katan harjoittelusta siirrytään kumiteen. Okinawalaisittain tässä harjoitellaan käyttämään katan työkaluja parin kanssa. Kumitella elementtinä tarkoitetaan lähes kaikkea mahdollista pariharjoittelua kata bunkai kumitesta vapaaseen otteluun eli jiyû kumiteen. Valitettavasti modernin karaten saralla kumitella ja katalla on toistensa kanssa enää hyvin vähän, jos yhtään yhteistä. Eipä modernissa kumitessa taida olla jäljellä enää muuta kuin mahdollisemman nopeasti suoritettava gyakuzuki, ja sekin usein niin, ettei sitä olisi tarvetta edes torjua. Nopeutta on, mutta ei massaa takana. Chôtoku Kyan sensei kehotti oppilaitansa miettimään kuinka voiman aikaansaamiseksi olisi kumpaakin osatekijää oltava mukana sopivassa suhteessa.

Shôshin Nagaminen mukaan ennen vanhaan Japanin pääsaarilla katalla ja jiyu kumitella oli vielä jonkinlainen yhteys. Katan tarjoamia työkaluja oli mukana isompi joukko. Tätä kokeilua kesti vain siihen saakka kun yksi kilpailijoista sai surmansa. Kontakti oli tuolloin rajoittamaton ja huomattiin, että jos karatesta haluttiin urheilua, siihen oli laadittava sääntönsä. Jiyû kumite on kuitenkin hyvin tärkeä osa karatea. On hyvin tärkeätä osata soveltaa oppimaansa muuttuvassa tilanteessa ja tähän ei ole tietääkseni olemassa muuta yhtä hyvää keinoa kuin jiyû kumite.

Vapaaottelua (myös ilman kilpailuja) on ollut mukana harjoituskuvioissa jo hyvin kauan. Seibukanin päädojolla jiyû kumitea on harjoiteltu sen perustamisesta asti ja Zenryô Shimabukuron harjoitustapoihin kuului koko ajan. Luonnollisesti, koska sitä oli opettanut omassa puutarhassaan myös hänen oma opettajansa Chôtoku Kyan. Maalliskuussa 2006 minulla oli mahdollisuus haastatella tämän Okinawalla karaten legendaksi nousseen mestarin viimeistä suoraa oppilasta Jôen Nakazatoa, joka vahvisti edellä mainitun asian minulle. Toinen olennainen oppimani oli se, että jiyû kumitessa tekniikat otettiin katasta. Tämäkään ei ole yllätys, sillä heillä ei ole yksinkertaisesti ollut muuta mistä niitä ammentaa. Ei ollut siis olemassa mitään erillisiä ottelutekniikoita, vaan oppilaan oli opittava soveltamaan katan tekniikoita.

Yli kuusikymmentävuotias Shimabukuro sensei saattaa silloin tällöin ottaa itsekin osaa salillaan harjoiteltavaan jiyû kumiteen. Kerran hän oli spontaanisti kaatanut harjoitusvastustajansa. Eräs sivusta katsova amerikkalainen oli kiirehtinyt kyselemään miten mestari oli kyseisen tekniikan tehnyt ja sitä harjoitellut. Tähän Shimabukuro sensei oli vastannut ”En ole harjoitellut tätä tekniikkaa mitenkään erityisesti. Se on katassa ja huomasin sille tilaisuuden tulleen ja annoin mennä”

Kihon on katan tekniikoiden harjoittelua paloina. Tämä harjoittelutapa toimii apupyöränä katan oppimiseen ja sen avulla voidaan lisätä jonkun tietyn tekniikan toistomääriä. Katassa on hyvin monta liikkuvaa osaa ja on siten järkevämpää aloittaa sen harjoittelu paloittain. Kun siihen kuuluvat osaset ovat riittävässä hallinnassa, voidaan siirtyä itse kataan. Kun tekniikoita harjoitellaan yksittäin ”eristettyinä”, voidaan harjoittelun kohteeksi asettaa vaikka voimantuoton moottorin luominen. Tätä ”moottoria” käytetään tai sovelletaan lähes jokaisessa katan tekniikassa, ja se on siksi hyvin olennaista omaksua. Kihon harjoittelu on todellista bunkai harjoittelua, sillä siinä katasta nimenomaisesti puretaan palanen erityistarkkailuun. Riittävästi toistamalla saadaan tekniikka irtoamaan selkäytimestä. Vanha kilpakaraten valmennusmotoista suomessa oli:” Ei määrä vaan laatu.” Okinawalaisen karaten mottona harjoittelusta voidaan sanoa: ”Ei laatu yksinomaan vaan myös määrä”.

Kolme vuotta yhden katan harjoitteluun on lyhyt aika. Katan liikkeet saattaa oppia nopeasti, mutta niiden syöttäminen selkäytimeen vie vuosia. Tämän lisäksi ne on hallittava myös pariteknillisesti ja pyrittävä sellaiseen tasoon, että osaa soveltaa katan tekniikoita myös siten, että niistä löytyisi vastaus mihin tahansa eteen tulevasta hyökkäyksestä puolustautumiseen. Katoja ei siis kannata rohmuta harjoitettavakseen mielin määrin, koska tosiasiallisesti niitä kaikkia ei hallitse kuitenkaan. Kun kata, kihon ja kumite ovat oikeasti toisiaan tukevia, pääsee yksi kata-harjoittelun eduista oikeuksiinsa. Silloin voit harjoitella itsepuolustustaitoon tähdäten missä ja milloin tahansa jopa ilman paria.

Kim Mitrunen
Oikoluennasta kiitokset Hannu Jääskeläiselle

(Tämä artikkeli on osa kirjoittamisvaiheessa olevaa kirjaani, ja otsikon mukaista asiaa tulen pohtimaan siinä huomattavan syvemmin.)

Julkaistu kohteessa Kata, Syvempää tietoa

..kuvia..